Helsinki oli maailman muotoilupääkaupunki vuonna 2012. Vuosi oli Helsingille lähtölaukaus muotoilun laajamittaiselle hyödyntämiselle kaupunkiorganisaatiossa.
Kymmenessä vuodessa muotoilu on vakiinnuttanut paikkansa osana kaupungin ydintoimintoja. Kaupungilla on jo lähes 200 muotoiluosaajan verkosto, ja esimerkiksi viime vuonna muotoiluhankkeita toteutettiin yli 130.
Muotoilun rooliin kaupunkien kehittämisessä pureudutaan Helsingin kaupungintalon Tapahtumatorilla 6. syyskuuta järjestettävässä Design and the City: Learnings from a 10-Year Journey -seminaarissa. Kaikille muotoilusta kiinnostuneille avoimessa seminaarissa oppeja menneestä ja näkemyksiä tulevasta kuullaan Helsingin lisäksi muilta muotoilukaupungeilta ja alan tekijöiltä.
Englanninkielisen seminaarin keynote-puhujia ovat muotoilija ja arkkitehti Indy Johar sekä kirjailija, kuvittaja Linda Liukas.
Indy Johar on Project00:n ja Dark Matter -laboratorion perustaja ja johtaja. Linda Liukas on tunnettu lapsia ohjelmoinnin maailmaan tutustuttavista Hello Ruby -satukirjoista. Helsingin kaupunki suunnittelee parhaillaan yhdessä Liukkaan ja Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymän kanssa tietokoneteemaista leikkipuistoa Ruoholahteen.
Ilmoittaudu seminaariin 2. syyskuuta mennessä täällä. Tapahtumatorille mahtuu 100 ensimmäistä. Seminaaria voi seurata myös etänä Helsinki-kanavan kautta.
Seminaari on osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa.
Design and the City: Learnings from a 10-Year Journey
Ti 6.9. klo 13–16.00 Tapahtumatori, Helsingin kaupungintalon aula (Pohjoisesplanadi 11-13) sekä helsinkikanava.fi
Ohjelma
13.00 Introduction, Chief Design Officer Hanna Harris, City of Helsinki
13.10 Keynote Indy Johar, Dark Matter Labs
14.00 The role of design in cities
Päivi Hietanen from the City of Helsinki, Anni Orttenvuori-Ganter from the City of Espoo and Sara Ikävalko from the City of Lahti discuss the role of design and challenges in cities. Xavi Calvo Lopez brings us greetings from the World Design Capital 2022 Valencia.
15.00 The view to the future
Anna Valtonen from Aalto University, Kaarina Gould from the New Architecture and Design Museum project and Mikko Koivisto from Digitalist Group discuss future perspectives of design.
15.30 Keynote Linda Liukas, author, illustrator and educator
16.15 Closing words, Chief Design Officer Hanna Harris
Seminaarin ohjelma ja puhujien esittely
Lähteet: Helsingin Kaupunki & STT
Kuva: Lille Santanen
Tiesitkö tämän Moccamaster -kahvinkeittimestä?
Tiesitkö tämän Moccamasterista?
Ensimmäinen Moccamaster jonka suunnitteli Gerard C. Smit, julkistettiin vuonna 1969. Moccamaster-kahvinkeittimet valmistetaan käsityönä Alankomaissa.
Moccamasteria käytetään kahden erillisen vastuksen tekniikkaa. Vastuksista tehokkaampi keittovastus kiehauttaa veden ja se on juoksuputken päässä n. 92–96-asteista. Pienempitehoinen lämpölevyn vastus pitää valmiin kahvin n. 80–85 asteen lämpötilassa. Vesisäiliön pohjassa oleva uimurinkoho ohjaa keittovastusta, mikäli säiliössä ei ole vettä ei myös keittovastus ole päällä. Tämä säästää energiaa ja lisää turvallisuutta.
2 kommenttia artikkeliin ”Miten kaupungit muotoilevat? Tule kuulemaan Helsingin matkasta muotoilukaupunkina ja muotoilun tulevaisuuden näkymistä”